Suomen Itä-Afrikan tuki ry: Vapaaehtoisvoimin koulu Buulo Yareeyn

Istumme Suomen Somalia-verkoston toimistossa, järjestön avoimet ovet -tapahtumassa. Kaksi tyytyväisen näköistä miestä, Suomen Itä-Afrikan tuki ry:n Ishag Abikar Daqane ja Abdifatah Mohamed Saidali esittelevät valokuvia Somaliaan hiljattain valmistuneesta koulusta. Miehet kertovat, mistä kaikki sai alkunsa ja mitä he toivovat tulevaisuudessa Buulo Yareeyn.

Eletään vuotta 2014, kun kolme Somaliasta kotoisin olevaa kaverusta Daqane Ishag Abikar, Garaad Hussein Muhumed ja Yusuf Shaafici Hasan keskustelevat Somalian Afgooyen lähistöllä sijaitsevan Buulo Yareeyn tilanteesta. Kaverusten tietojen mukaan alue ei ole saanut ulkopuolista avustusta, ja heillä on halu auttaa alueen ihmisiä. Syntyy Suomen Itä-Afrikan tuki ry. Kolme vuotta myöhemmin yhdistys on kerännyt varoja vapaaehtoisvoimin ja rakennuttanut somalialaisten yhteistyökumppaneiden kanssa alakoulun 45 oppilaalle Buulo Yareeyn.

Koulu valmistui elokuussa 2017, ja oppilaat pääsivät koulunpenkille 1. lokakuuta 2017. Rakennuksessa on viisi huonetta ja kaksi vessaa. Yhdistyksen keräämin varoin kouluun ostettiin myös oppikirjat ja palkattiin kolme opettajaa sekä jaettiin ruokaa paikallisille naisille. Nyt haasteena on kerätä varoja, joilla ylläpidetään koulun toimintaa. Miehet ovat kuitenkin luottavaisin mielin ja haaveilevat jo seuraavasta rakennusprojektista alueelle. Tavoitteena on rakentaa neuvola, jonka avulla parannetaan naisten ja lasten terveyttä. Miehet toivovat peruspalveluita alueen ihmisille, joiden avulla kohennetaan heidän elintasoaan.

Kehitysyhteistyön lisäksi Suomen Itä-Afrikan tuki ry järjestää Suomessa maahanmuuttajataustaisille aikuisopiskelijoille läksykerhoa, kaikille avointa kohtaamiskahvilaa, lastentapahtumia sekä Itä-Afrikan kulttuuria esittelevää näyttelyä. Suomen Itä-Afrikan tuki ry on hyvä esimerkki ihmisten halusta toimia muiden hyväksi vapaaehtoisvoimin, yhdistyksen jäsenyyden ja lahjoitusten kautta. 

Yhteystiedot

Sähköpostiosoite: info.siatry@gmail.com

Verkkosivut: www.facebook.com/SIATry

Katri Vainio