Rituaalit, ihmissuhteet ja rajoitukset. Näitä painottaa kirjailija Taiye Selasi kuvaillessaan TedTalk-videollaan ihmisen minuuden ulottuvuuksia, joiden kautta saamme paremman käsityksen yksilön tarinasta kuin sitomalla sen tiukasti kotimaan käsitteeseen. ”Mistä olet kotoisin?” onkin kysymyksenä mielenkiintoinen. Kuten Taiye Selasi arvioi, tämän kysymyksen taustalla voivat olla mitä erilaisemmat motiivit. Joku voi olla vilpittömän utelias ymmärtämään paremmin toisia kulttuureita, toinen taas arvioi sinua sen perusteella, minkä kerrot kotimaaksesi. Onkin hyvä hetkeksi pysähtyä miettimään, mitä vastaus tähän kysymykseen tuo kuulijalleen.
”Mistä olet kotoisin?” -kysymyksen taustalla vaikuttavat oletukset tuovat omat piirteensä kommunikaatiotilanteeseen. Jos haluaa aidosti kuulla, mistä olen kotoisin, tulisi suomalaisen kotikaupunkini kelvata vastaukseksi. Voisin lisätä lähisukuni tulevan Itä-Suomesta, Savosta ja Etelä-Karjalasta. Jos kertoisin vain nämä enkä enempää, kuulija voisi tyytyä siihen. Pitäisikin olla kertojasta kiinni, kuinka haluaa tuoda itseään esiin; mikä on luonteva tapa korostaa minuutta.
Monesti kerron myös toisen vanhempani kotimaan, sillä se on aukottomasti osa identiteettiäni ja elämäntarinaani. Olen kuitenkin huomannut, että tämä ”lisäys” toimii usein muullakin tavoin kuin vain mielenkiintoisena anekdoottina itsestäni. Tuntuu, että käytän sitä joskus ”selityksenä”, jota kuvittelen kuulijan kaivanneen kysymykselleen. Tämän huomaa siitä, kuinka monta kertaa elämässäni olen muotoillut lauseen: ”Olen Suomesta, mutta minun (toinen vanhempani) on kotoisin…”
Jos kysymme kotimaasta vain saadaksemme selvyyden toisen ulkonäöstä, olemme toimineet korostamalla stereotyyppisiä käsityksiä siitä, minkälaisilta tiettyjen kansalaisuuksien edustajien tulisi näyttää. Jos taas kysymme uskoen saavamme hyvän kuvan toisen identiteetistä, jäämme melko ohuiden mielikuvien varaan. Ja tästähän monet ovat aidosti kiinnostuneita kotimaasta kysyessään – ehkäpä he olettavat saavansa kattavan yleiskuvan siitä, minkälaisista kulttuurisista, sosiaalisista ja maantieteellisistä kokemuksista toisen identiteetti on punoutunut. Tähän tulisi lisätä, että on mahdollisesti punoutunut – monien muiden vuosien myötä kertyneiden rituaalien ja ihmissuhteiden sekä rajoitteiden myötä.
”Mahdollisuus” onkin hyvä pitää mielessä. Joku voi olla syntyjään vaalea suomalainen, kuten muuan ystäväni on. Hän on kuitenkin vanhempiensa töiden vuoksi asunut valtaosan lapsuudestaan eri maissa. Hänen lapsuudenkokemuksensa määrittivät sen, mikä hänelle oli normaalia. Hän esimerkiksi oppi englannin niin hyvin, että kokee sen usein itselleen mukavammaksi asiointi-kieleksi kuin suomen. Jos kysyy, mistä hän on kotoisin ja tyytyy vastaukseen Suomesta hänen synnyinmaanaan, jää hyvin vaillinainen käsitys siitä, minkälaisista palasista hänen kokemusmaailmansa ja minäkuvansa rakentuvat.
Paikallisuuden ja yhteenkuuluvuuden kokemus identiteetin rakentajana
On hyvä arvioida, millaisissa tilanteissa kysyy toisen kotimaata ja mitä oikeastaan vastaukselta odottaa. Vahvistaako toiminnallaan kenties kulttuurisia stereotypioita? Minulta on esimerkiksi udeltu ”juuriani” tilanteessa, johon en kokenut kysymyksen sopivan. Olin tullut kuulemaan eräästä työpaikasta, mutta heti kahvipöydän ääreen istuttuamme huomion keskipisteenä olikin ulkonäköni. Muistan tilanteen tuntuneen kiusalliselta, sillä olin varautunut aloittamaan keskustelun työnkuvasta ja siihen liittyvistä käytännön asioista. Kiusallisuuden tunne liittyi siihen, että ”tavallisesta suomalaisesta” poikkeavaa ulkonäköäni korostettiin heti kättelyssä, vaikkei se millään tavalla liittynyt käsitteillä olevaan asiaan.
Toisen kotimaasta kysyminen voi toki joissain tapauksissa olla aivan luonteva keskustelunavaus, kuten vaikkapa kulttuurienvälistä vaihtoa painottavissa tapahtumissa. Jos on aidosti kiinnostunut kuulemaan, millaisesta taustasta toinen tulee, voisi kuitenkin vielä Taiye Selasin tavoin jatkaa kysyen: ”Where are you a local?” Toisin sanoen, millaisissa paikoissa ja tilanteissa ihminen tuntee olonsa kotoisaksi. Mitkä ovat ne rituaalit ja ihmissuhteet, joista ihmisen sydämeen syttyy kodin lämmöstä viestivä voimakas yhteenkuuluvuuden tunne? Voisi esimerkiksi kysyä, minkälainen elämäntapa on toiselle kodinomaisella tavalla tuttu. Oliko lapsuudessa enemmän luonnonrauhaa vai kaupungin hälinää? Millä kielellä hänen on luontevinta keskustella? Minkälaiset hajut ja maut keittiössä synnyttävät kodin kaipuun? Missä maailmankolkissa – ei vain maissa, vaan tietyissä paikoissa, kuten kaupungeissa tai kylissä – hän sulautuu ympäristöönsä uiden kuin kala vedessä? Toisaalta ei ole varmaa, tunteeko joku oloaan täysin kotoisaksi siellä, mistä löytyvät omat niin kutsutut kotimaan juuret. Tähän liittyy rajoitteiden ulottuvuus. Mitkä ovat estäneet tai juuri nyt estävät yksilöä olemasta täysin kotonaan? Taustalla voivat olla esimerkiksi rakenteellinen rasismi, ahdasrajaiset sosiaaliset roolit tai syrjivä politiikka, joka estää tiettyjä ihmisryhmiä toteuttamasta heille kuuluvia ihmisoikeuksia.
Näitä ei tietenkään ensi tapaamisella tarvitse udella ja kertoa vastoin tahtoa, mutta kysymykset osoittavat, kuinka ahdasrajainen valtion käsite voi olla toisen taustaa ja identiteettiä kuvailtaessa. Kotimaa voi kertoa paljon, mutta paljon se voi myös jättää sanomatta. Me ihmiset olemme eläneet tällä planeetalla kauan ennen modernin kansallisvaltion syntyä. Kuten Taiye Selasi ilmaisee, kokemukset tekevät meille kodin; painottamalla paikallisuuden tunnetta ja yhteenkuuluvuuden kokemuksia pelkän synnyinmaan sijaan opimme paremmin ymmärtämään toisiamme.
-Tanja
Kirjoittaja opiskelee globalisaatiota käsitteleviä kysymyksiä Tampereen yliopistolla. Hän osallistuu Suomen Somalia-verkoston Impact Academyyn keväällä 2020.
