Mikä Somalia-verkosto?
Suomen Somalia-verkosto on Somalian ja Afrikan sarven kehitysyhteistyön aatteellisesti, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton suomalainen kattojärjestö, jonka tavoitteena on edistää alueen rauhaa ja kehitystä.
Suomen Somalia-verkosto tekee kehitysyhteistyötä yhdessä jäsenjärjestöjensä ja paikallisten kumppanijärjestöjen kanssa. Verkosto koordinoi tällä hetkellä neljää kehitysyhteistyöhanketta.
Suomessa Somalia-verkosto vahvistaa jäsenjärjestöjensä toimintakykyä tavoitteinaan kehitysyhteistyön ja järjestötoiminnan laadun parantaminen. Järjestämme koulutuksia, joista jäsenet saavat muun muassa eväitä hyvään hallintoon ja oppivat lisää järjestöjen työtä koskettavista teemoista, kuten sukupuolten välisestä tasa-arvosta tai vammaisuudesta.
Tärkeä osa työtämme Suomessa on tukea etenkin maahanmuuttajataustaisten nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kasvattaa nuorten kiinnostusta globaalikysymyksiin. Kannustamme myös nuoria mukaan järjestöjen työhön ja vapaaehtoistoimintaan. Vuoden 2020 lopulla perustimme verkostolle Nuorten jaoston, joka on avoin kaikille verkoston toiminnasta ja siihen vaikuttamisesta kiinnostuneille 15–29-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille.
Verkoston jäsenyys on avoinna kaikille, jotka haluavat edistää yhdistyksen tavoitteita. Valtaosa verkostossa toimivista järjestöistä on Suomessa asuvien somalialaisten perustamia, mutta mukana on myös jo pitkään kehitysyhteistyötä Afrikan sarvessa tehneitä suomalaisia järjestöjä.
Miten verkoston toimintaa rahoitetaan?
Edellisvuosien tapaan merkittävin osa verkoston vuoden 2022 rahoituksesta koostui ulkoministeriön myöntämistä valtionavustuksista, yhteensä noin 755 436 euroa. Kehitysyhteistyössä tuki Rajo-hankkeelle oli 217 600 euroa, Sahansaho-hankkeelle oli 125 000 euroa, Ramaadille 120 000 euroa ja Hiil hooyolle 180 000 euroa.
Suomessa jatkuu ulkoministeriön tukema viestintä- ja globaalikasvatushanke (VGK-hanke), jossa tuotetaan tuntimateriaalia somalin kielen tunneille globaaleista kehityskysymyksistä. VGK-hankkeelle tuki vuoden aikana oli 30 836 euroa. Verkoston omavastuuosuus on 15 % kokonaiskuluista kehitysyhteistyöhankkeissa ja 10 % VGK-hankkeessa. Omarahoitus koostuu yhteishankkeissa mukana olevien jäsenjärjestöjen, muiden yhteistyökumppaneiden ja verkoston omavastuusta sekä vapaaehtoistyöstä. Kaikilla saamillamme lahjoituksilla, vapaaehtoisillamme sekä jäsenillämme on siis valtavan suuri rooli siinä, että hankkeita voidaan toteuttaa suunnitellusti.
STEAn myöntämä valtionavustus kolmivuotisen Impact Academy -hankkeen viimeiselle hankevuodelle 2022 oli noin 82 000 euroa. STEA on myöntänyt kolmivuotisen avustuksen 2020-2022 Somalia-verkostolle uuden kolmivuotisen avustuksen Impact Academylle nuorten vaikuttamis- ja osallisuusmahdollisuuksien lisäämiseksi.
Verkostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Oma varainkeruu kattaa lipaskeräykset, joukkorahoituskampanjat, Holvi-nettikaupan vastikkeettomat tuotteet, lahjoitukset sekä jäsenmaksut.
Verkkokaupassamme voit liittyä verkoston kannattajajäseneksi tai tukea verkoston toiminnasta haluamaasi kohdetta. Voit myös lahjoittaa meille suoraan tilisiirrolla (Danske Bank FI77 8000 2710 2443 68) tai MobilePaylla numeroon 45292. Lahjoitukset käytetään suoraan Somalia-verkoston hankkeiden toimintoihin.
Etsitkö asiantuntija-apua?
Suomen Somalia-verkostolla ja sen jäsenjärjestöillä on paljon Somaliaan, Afrikan sarveen ja kehitysyhteistyöhön liittyvää osaamista sekä kontakteja alueella.
Verkosto tarjoaakin erilaisia asiantuntijapalveluita, kuten esimerkiksi räätälöityjä luentoja, koulutuksia, hanke-evaluaatioita ja selvityksiä. Kaikki asiantuntijapalveluiden tuotto käytetään verkoston kehitysyhteistyöhön.