Miltä tulevaisuus näyttää ja kuka saa osallistua siitä käytävään keskusteluun?

Suomen Somalia-verkoston, ja sen jäsenjärjestöjen Bado ry:n ja Meh ry:n yhteisessä kokeilussa vahvistetaan tulevaisuusajattelun osaamista ja luodaan uusia tulevaisuuskuvia. Moninaisia kuvia kestävästä tulevaisuudesta –kokeilu alkoi elokuussa 2024 ja jatkuu vuoden 2025 alkuun saakka.  

 

Moninaisia kuvia kestävästä tulevaisuudesta –kokeilu on osa Suomen itsenäisyyden juhlarahaston (SITRA) Tulevaisuusvalta –ohjelmaa. Ohjelman tavoitteena on laajentaa tulevaisuuskeskusteluun osallistuvien joukkoa ja moninaistaa näkemyksiä siitä, millaisia tulevaisuuksia pidetään toivottavana tai mahdollisina nykyisessä yhteiskunnassa. 

Tulevaisuusvaltaa käyttävät tällä hetkellä ne kenellä on muutenkin valtaa yhteiskunnassa mm. poliitikot, vaikuttajat ja johtajat. Toivoisin, että tästä kokeilusta jäisi käteen ajatuksia siitä, miten tulevaisuusvaltaa jaetaan ja miten tulevaisuuskeskustelusta tehdään moniäänisempää. Haluan, että me Suomen somalialaiset tiedetään, että meitä tarvitaan yhteiskunnallisessa tulevaisuuskeskustelussa ja toivottavien tulevaisuuksien tekemisessä ” summaa tulevaisuustiimin jäsen Habiba Ali. 

Suomen Somalia-verkoston kokeilu haluaa tukea Suomen somalialaisten osallistumista tulevaisuuskeskusteluihin ja uusien toivottavien tulevaisuuskuvien luomiseen. Osana kokeilua järjestetään tulevaisuusajattelu -työpajoja eri ryhmille: nuorille, järjestöaktiiveille sekä työelämän ulkopuolella oleville äideille. 

Tulevaisuustyöpajoissa syntyneen keskustelun pohjalta Torkkelin lukion opiskelijat kuvittavat tulevaisuuskuvia. Kokeilun tavoitteena ei ole luoda yhtenäisiä Suomen somalialaisten tulevaisuuskuvia, vaan ennemminkin tukea tulevaisuusajattelun oppimista ja luoda tulevaisuuskuvia herättämään ajatuksia myös laajemmassa yleisössä siitä, miltä tulevaisuus voi ja saa mielikuvissamme näyttää.  

Kokeilua toteuttaa kolmen hengen tiimi yhdessä vapaaehtoisten kanssa. Tiimiin kuuluvat Habiba Ali Meh ry:ltä, Jenna Soikkeli Suomen Somalia-verkostolta ja Mohamed Yusuf Bado ry:stä. Tiimin työ on alkanut toiminnan suunnittelulla, SITRA:n yhteiskehittämisen prosessilla ja tulevaisuusajattelu –koulutuksella.  

Kansalaisjärjestöinä meidän työssä usein katsotaan toivottavaan tulevaisuuteen toiminnan tavoitteiden kautta ja tavoitteet tähtäävät positiiviseen yhteiskunnalliseen muutokseen. Läsnä ovat kuitenkin vahvasti myös ne haasteet, joita nykyisessä yhteiskunnassa on. Nämä kaikki elementit sivuavat jokseenkin tulevaisuusajattelua, mutta meillä ei välttämättä ole kirkkaana mielessä minkälaisia ne toivottavat tulevaisuudet ovat, joita kohti työskentelemme. Tulevaisuusajattelu, sen menetelmät ja ennakointi ovat meille tiiminä sekä organisaatioiden edustajina melko uutta eli olemme yhteisen oppimisen äärellä” toteaa kokeilun koordinaattori Jenna Soikkeli.  

Kun mietin tulevaisuutta, ensimmäisenä tulee mieleen se, että se on meillä kaikilla edessä. Tulevaisuuden ajattelu on tärkeää, koska se voi herättää meitä ajattelemaan, miten haluamamme tulevaisuus voisi muodostua ja kysymään kenellä on valta hallita tai miettiä muiden tulevaisuutta?kiteyttää tulevaisuustiimin jäsen Mohamed Yusuf.   

Kokeilun ytimessä onkin tämän meille kaikille yhteisen tulevaisuuden moninaisuuden tiedostaminen ja tulevaisuustyökalujen käytön harjoittelu. Habiba Ali reflektoi omaa kokemusta tulevaisuusajattelun osaamisen kasvamisesta seuraavasti:   

Tulevaisuushan on meillä koko ajan mielessä, mutta se voi tuntua todella kaukaiselta tai epäkonkreettiselta. Tulevaisuuden ajatteluun liittyy myös väistämättä tunteita; me joudutaan ajattelemaan itsemme yli seuraavia sukupolvia ja se voi olla pelottavaa. Tämän tulevaisuuskokeilun myötä on jo saanut työkaluja tulevaisuuden ajatteluun systemaattisemmin. Tuntuu, että tulevaisuus on tullut lähemmäksi tätä päivää, eikä se tunnu enää niin pelottavalta. On selkeytynyt ajatus siitä, että tulevaisuuden kuvittelua tehdään yhdessä ja siihen tarvitaan meitä kaikkia. 

Kokeilun ensimmäinen tulevaisuustyöpaja järjestetään nuorille 22.10. Työpaja järjestetään osana Suomen Somalia-verkoston nuorten toimintaa Impact Academyä, mutta mukaan ovat tervetulleita kaikki somalitaustaiset nuoret. Työpajassa tutustutaan tulevaisuusajatteluun ja luodaan uusia tulevaisuuskuvia yhteisten harjoitusten kautta. Työpajaan voi osallistua somalin ja suomen kielellä. Ilmoittautuminen pajaan on auki: https://forms.office.com/e/nk7Fe7VUqW 

Tulevista työpajoista ja kokeilun etenemisestä viestitään toteuttavien järjestöjen sosiaalisissa medioissa. Jos sinussa heräsi kiinnostus tulevaisuusajatteluun tai halu tulla mukaan järjestämään työpajoja tai muuten osallistua kokeiluun, voit olla yhteydessä Somalia-verkoston koordinaattoriin Jennaan: jenna.soikkeli@gmail.com tai puhelimitse 050 512 3126 (myös Whatsapp). 

 

alt=""

alt=""

alt=""

alt=""

alt=""